Siirry sisältöön
Etusivu » Artikkelit » Millaisia työvaatteita voi vähentää yrityksen kuluna?
Millaisia työvaatteita voi vähentää yrityksen kuluna?

Millaisia työvaatteita voi vähentää yrityksen kuluna?

Työvaatteiden vähennyskelpoisuus yrityksen verotuksessa ei ole aivan niin yksinkertainen asia kuin äkkiseltään voisi kuvitella: pääsääntöisesti työssä käytettävistä vaatteista aiheutuneet menot luetaan yksityisiksi elantomenoiksi, eivätkä ne ole yritykselle vähennyskelpoisia.

Millaisia työvaatteita voi vähentää yrityksen kuluna ja millaisia ei?

Lähtökohta on periaatteessa sama kuin muidenkin tulonhankkimiskulujen kohdalla: vähennyskelpoisuus määräytyy sen mukaan, liittyykö kulu yritystoiminnan tulon hankkimiseen tai sen säilyttämiseen. Käytännössä kuitenkin työvaatteiden kohdalla vähennyskelpoisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti ja ratkaisut perustuvat pitkälti aikojen myötä muodostuneeseen verotus- ja oikeuskäytäntöön. Rajanveto voi kuitenkin olla hankalaa, sillä yksityiskohtainen lainsäädäntö puuttuu.

Pääsääntö työvaatteiden verovähennyskelpoisuudelle on se, että vaatteet eivät ole käytettävissä muualla kuin töissä. Myös, mikäli työ edellyttää suoja- tai turvavaatetusta, tai vaatteet likaantuvat tai kuluvat töissä tavanomaista enemmän, ovat työvaatteet yleensä vähennyskelpoisia. Jalkineista turvakengät ovat vähennyskelpoisia, jos ne ovat työn luonteesta ja työturvallisuudesta johtuen välttämättömät. Merkitsevää vähennyskelpoisuuden suhteen saattaa olla myös sillä, missä vaatteita säilytetään, eli jätetäänkö vaatteet ja jalkineet työpäivän päätteeksi yrityksen tiloihin vai ei.

Tietyissä töissä turvallisuuteen liittyvät suojavälineet, kuten hengityssuojaimet, hitsausmaskit sekä suojalasit, ovat aina vähennyskelpoisia.

Esimerkkejä yleensä vähennyskelpoisista työvaatteista ovat rakennustyöntekijän haalarit ja hanskat, metsurien työturvallisuuteen liittyvät asut ja lämpöhaalarit, leipurin suoja-asu, tarjoilijan tai parturin essu. Näin ollen työvaatteiden verovähennysoikeuteen vaikuttaa osaltaan yrityksen toimiala ja toiminnan sekä työn luonne.

Vaatteiden ja jalkineiden ostaminen työvaatteisiin erikoistuneesta liikkeestä ei sinällään riitä osoittamaan vaatteiden olevan vähennyskelpoisia työvaatteita. Myöskään yrityksen logon painattaminen vaatteeseen ei yksin riitä tekemään vaatteesta vähennyskelpoista – tavallisen vaatetuksen korvaava vaatetus on vähennyskelvotonta riippumatta siitä, onko vaatteissa yrityksen logo tai ei.

Vaatteiden vähennyskelpoisuudessa ei ole kyse siitä, käyttääkö vaatetta töissä, vaan siitä, onko vaate sellainen, jota ei voisi käyttää muualla kuin töissä. Sama koskee myös jalkineita. Esimerkiksi siivoojana työskentelevällä saattaa olla työasuna t-paita ja farkut, joihin hän ei pukeudu vapaa-ajallaan, ja yrityksen myyntipäälliköllä saattaa olla tarve edustaa töihin liittyvissä tilaisuuksissa, jonne tulee pukeutua tummaan pukuun. Personal trainer käyttää yleensä työssään urheiluasusteita ja eräopas vaelluskenkiä. Kaikkia edellä mainittuja vaatteita ja jalkineita kuitenkin voisi käyttää myös muualla kuin töissä, eivätkä ne ole vähennyskelpoisia.

Jos vaatteet ja jalkineet siis ovat sellaisia, joita voi käyttää muuallakin kuin töissä, eikä niissä ole kyse suoja- tai turvavaatetuksesta, vaatteet katsotaan yleisesti normaaliksi elantomenoksi. Työnantaja ei täten voi vaatettaa työntekijää ilman, että siitä syntyy työntekijälle veronalaista etua. Se, että työn edustavuus edellyttää työntekijöiltä esimerkiksi siistiä ja yhdenmukaista pukeutumista, ei yleensä riitä perusteeksi verottomuudelle. Esimerkiksi t-paidat, farkut, kauluspaidat, tummat puvut, mekot, laukut ja muut kuin turvakengät ovat tavanomaisia vaatteita ja asusteita, joita voidaan käyttää yleisesti myös vapaa-ajalla, eivätkä ne täten ole yritykselle vähennyskelpoisia.

Mikäli vaatteiden vähennyskelpoisuus mietityttää, voi kysyä itseltään kysymyksen; Onko tämä vaate, jota käytetään vain töissä? ja vielä tarkemmin; Onko tämä vaate, jota ei voisi käyttää muualla kuin töissä?

Kuten aiemmin jo mainittu, usein tilanteita joudutaan katsomaan tapauskohtaisesti. Omaa tilannettasi koskevat neuvot työvaatteiden vähennyskelpoisuuteen voit kysyä kirjanpitäjältäsi.

 

 

Artikkelin kirjoittaja:
Marjut Wallin
Talousasiantuntija, BA, asiakas- ja palveluneuvoja
Satakunnan Yritystili Oy

 

***

Satakunnan Yritystili Oy on Satakunnan alueella toimiva auktorisoitu tilitoimisto, jonka omistaa Satakunnan Yrittäjät ry. Satakunnan Yritystili Oy palvelee asiakkaitaan kaikissa taloushallintoon liittyvissä kysymyksissä.

Etkö ole vielä asiakkaamme, mutta kiinnostuit palveluistamme?
Ota yhteyttä tai jätä tarjouspyyntö.